tiistai 26. marraskuuta 2013

Lahjalapaset

Koska itsetehdyt lahjat ovat ainakin minun mielestäni parhaita, neuloin jälleen kerran synttärilahjan. Tällä kertaa lahjapakettiin menivät miesten lapaset.


Lapaset on neulottu Novitan Seitsemän veljestä langasta. Lapasia olen neulonut niin paljon, että minulla ei ole yleensä hajuakaan käyttämistäni silmukkamääristä. Nämäkin on melko mututuntumalla neulottu ja lapasten saajan käsiä mittailin salaa. Näistä taisi tulla ihan sopivan kokoiset.

Sitten loppukevennyksenä kuva maailman rumimmasta voileipäkakusta, jonka tein pari viikkoa sitten. Puolustaudun kertomalla, että tämä oli minun ensimmäiseni. Seuraava kakku olisi varmaan paljon nätimpi. Makuhan oli jo nyt täysin kohdillaan.


Ohje on Hellapoliisin sivuilta napattu. Suosittelen lämpimästi tätä Kinkkuvoileipäkakun ohjetta.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Villasukat ystävälle lahjaksi

Rakas ystäväni kävi moikkaamassa meitä viikonloppuna ja hänen syntymäpäivänsä lähestyivät. Ajattelin, että villasukat ovat ehkä paras lahja tähän aikaan vuodesta. Neuloin hänelle villasukat, jotka olivat varmasti hänen värisensä.


Sukista tuli juuri oikean kokoiset ja ystäväni otti ne heti käyttöönsä. Se lämmitti neulojan sydäntä! :) Arvioin sukkien koon Novitan kokotaulukon mukaan. Se on kätevä taulukko silloin kun et voi sovittaa sukkia ennen kärkikavennusta.

Sukat on neulottu Seitsemän Veljestä -langasta, koska se on mielestäni paras ja kestävin sukkalanka. Seiskaveikasta neulotut asusteet voi huoletta pestä pyykkikoneessa, eikä tarvitse pelätä niiden huopuvan tai venyvän. Vyötteen pesuohjeessa taidetaan suositella 30 asteen villapesua, mutta olen monesti viskannut villasukat muiden vaatteiden sekaan 40 asteen pesuun. Mitään kamalaa ei ole tapahtunut! Seiskaveikassa kohtaavat loistavasti hinta- ja laatusuhde! Nykyään myös värivalikoima on niin monipuolinen ja vaihtuva, että jokainen löytää varmasti omat värinsä sieltä.